”Pelkotilat vähenivät oleellisesti, rauha on laskeutunut kehooni.”
(Todennettu asiakaspalaute)
Mitä Access Bars® onkaan?
Miltä tuntuisi jos päässäsi pyörisi vähemmän häiritseviä ajatuksia?
Entä jos tuntisit vähemmän stressiä?
Haluaisitko nukkua paremmin?
Voisit henkisesti paremmin?
Miltä tuntuisi saada lisää energiaa elämääsi?
Keskittymiskyky kohenisi olisit luovempi ja jopa kärsivällisempi.
Access Bars® auttaa voimaan paremmin.
”Access bars® oli hyvin rentouttava, tilanne oli niin rauhallinen ja hidastempoinen, että taisin käydä pienessä unessa hoidon aikana.”
(todennettu asiakaspalaute)
Pään tyhjennys” Access bars®-rentoutuksella
Tiedätkö sen tunteen, kun pää on tyhjä?
Mieli on kirkas ja valoisa.
Olo on rauhallinen ja rentoutunut.
Jopa luovan innostunut.
Esimerkiksi näin asiakkaat ovat kuvanneet oloaan Access bars®-rentoutuksen jälkeen.
Toisaalta Access bars® on paljon muutakin kuin rentoutushoito. Sen avulla voidaan lähteä syvällisempään ajatusmallien prosessiin, jossa lähdetään ikäänkuin kuorimaan sipulia, kerros kerrokselta. Pintastressin kevennyksen jälkeen päästään etenemään sisäisten ajatusmallien työstämiseen.
Jotta saat itsellesi parhaan hyödyn ja vaikuttavuuden hoidosta, suosittelen käymään Accesia sarjahoitona.
Aluksi käy kolmen hoidon sarja (hoitojen välinä 1-2vk). Hoitosarjan aikana olosi alkaa rauhoittua ja keventyä. Läsnäolo helpottuu ja ajatusten villi sekamelska rauhoittuu.
Hoitosarjan jälkeen ylläpidä kevyttä olotilaa esim. kuukausittaisella hoidolla. ns. ylläpitohoito auttaa pitämään ajatukset selkeinä ja kirkkaina, jotta mielen kuormitus ei kasva liian suureksi.
Tule kokemaan Access bars® -rentoutus itse!
”Kehoni rentoutui, olen saanut rauhaa ajatuksiini, pelko on vähentynyt oleellisesti.”
(todennettu asiakaspalaute)
”Koin, että hoito vähensi stressiä. Hoidon jälkeen olo oli seesteinen ja vapautunut.”
(Todennettu asiakaspalaute)
Access Bars® tarkoittaa päässä olevia 32:ta pistettä, joita kevyesti koskettamalla stimuloidaan positiivisia muutoksia aivoissa ja eheytetään stressin, ajatuksen ja tunteiden sähkömagneettisia osia.
Tämä lempeä tekniikka vapauttaa mentaalisia ja fyysisiä tukoksia, jotka ovat tallentuneet kehoomme auttaen samalla lisäämään keveyttä kaikille elämän alueille.
Menetelmä sopii kaiken ikäisille, lapsista ikäihmisiin. Myös raskaana oleville.
Hoitokerta 60 min / 63 €
Korttimaksu/käteinen.
Sydänjuuren hoitola,
Kauppakatu 27, 4 krs.
87100 Kajaani
045 2055229